Maailma, Yleinen

Käytännön vinkkejä Grand Canyonin vaellukselle

17.3.2017

Edellisessä postauksessa lupasin kirjoittaa erikseen vielä Grand Canyonin vaellukseen liittyvistä käytännön vinkeistä, joten tässä nyt ainakin jotain asioita, joita on hyvä ottaa ennen vaellusta ja vaelluksen aikana huomioon.

 

Etukäteisjärjestelyt

Grand Canyonin kansallispuistossa saa tehdä päivävaelluksia vapaasti, mutta yön ylittäviin vaelluksiin tarvitaan aina lupa. Lupalomake löytyy kansallispuiston nettisivuilta, ja se toimitetaan täytettynä Backcountry Information Centeriin joko kirjeitse tai faksitse. Tällä hetkellä luvan hinta on 10 dollaria per lupa, ja sen lisäksi tulee kahdeksan dollarin maksu per vaeltaja per yö. Me siis maksoimme kahden hengen kahden yön vaelluksesta 42 dollaria. Luvan voi anoa aikaisintaan neljä kuukautta ennen suunniteltua vaellusajankohtaa. Lupia myönnetän vain rajoitettu määrä päivää kohden, joten luvan anomisen kanssa kannattaa olla ajoissa. Me anoimme lupaa noin 2,5 kuukautta ennen vaellusta, ja saimme luvan ongelmitta, mutta kovimman sesongin aikaan olisimme olleet ilmeisesti auttamattoman myöhässä. Lupaan kirjataan tarkka päiväkohtainen vaellussuunnitelma, joka on sitova, joten ennen lupaprosessin aloittamista kannattaa käyttää hiukan aikaa reitin ja majoituspaikkojen suunnitteluun.

 

Kansallispuistoon saapuminen

Suurin osa ihmisistä saapuu Grand Canyonin kansallispuistoon autolla, mutta julkisin kulkuneuvoinkin paikalle on mahdollista päästä. Puiston nettisivulla on hyvät saapumisohjeet eri kulkuneuvoille.

Me saavuimme Grand Canyonille Las Vegasista vuokra-autolla. Vegasista on South Rimille matkaa noin 450 km, ja matkan varrella voi käydä katsastamassa Hooverin padon. Tie on hyvä ja reitti helppo, joten autolla Grand Canyonille saapumista voi suositella. Koska me halusimme saapua puistoon kohtuullisen aikaisin aamulla, yövyimme edeltävän yön lähellä määränpäätä, Williamsin kaupungissa. Williams sijaitsee suunnilleen samalla korkeudella kuin South Rim, joten siellä yöpymistä suositellaan paikoin myös korkeaan ilmanalaan tottumisen takia. Vaikea arvioida, onko se tarpeellista, mutta eipä siitä toki mitään haittaakaan ole.

Hooverin pato löytyy Las Vegasin ja Grand Canyonin South Rimin väliltä

Kansallispuistoon on ajoneuvokohtainen sisäänpääsymaksu, joka pitää sisällään kaikki autossa olijat. Alkuvuonna 2017 tuo maksu oli 30 dollaria. Sisäänpääsymaksu oikeuttaa maksimissaan seitsemän päivän oleskeluun ja pysäköintiin puiston alueella.

Puistoon saapumisen jälkeen auto kannattaa pysäköidä esimerkiksi Visitor Centerin yhteydessä olevalle isolle parkkipaikalle, ja ottaa siitä ilmainen shuttle bus oman vaellusreitin alkuun. Jos luvat on kunnossa, niin reitille voi siirtyä ilman asioimista missään toimistossa. Lupalappu pitää vaan muistaa kiinnittää rinkkaan tai muulle näkyville.

 

Vaeltaminen

Reittisuunnittelu täytyy lupa-anomusten takia tehdä jo ennakkoon, joten paikan päällä ei reittiä tarvitse/voi enää pohtia. Meillä on kokemusta South Kaibab Trailistä ja Bright Angel Trailista, ja molemmista voi sanoa, että ne ovat kohtuullisen helposti vaellettavissa. Keskimäärin vaelluspolut ovat ehkä metrin leveät, ja vain paikoin polun reunalta aukeava pudotus pisti huimaamaan. Reitit etenevät niin selkeästi vain yhteen suuntaan, että eksyminen reitiltä on hankalaa. Niissä harvoissa kohdissa, jossa reitti haarautuu, on selkeät viitat.

Talvella polut kanjonin reunalta lähtiessä ovat jäiset ja lumiset. Helmikuun alussa lunta ja jäätä riitti ehkä 500 korkeusmetriä reunalta alaspäin. Kansallispuisto suosittelee talvivaeltajia käyttämään kenkien päälle kiinnitteviä apuvälineitä, jotka kulkevat nimillä traction device/crampons/Yaktrax. Me ajattelimme etukäteen, että katin kontit, kyllä suomalainen osaa kävellä jäällä ja lumella. Onneksi kuitenkin uskoimme viisaampia ja hankimme tällaiset lumiketjut kenkiimme, sillä polku todella oli paikoin liukas. Vinkkinä jaettakoon, että älkää ihmeessä etsikö näitä Las Vegasin retkeilyliikkeistä, sillä sieltä niitä ei löydy. Sen sijaan itse kansallispuistossa niitä myytiin monin paikoin.

Lumiketjut kengissä

South Kaibab Trailia pitkin kohti Colorado-jokea

Myös vaellussauvoja meille suositeltiin, ja vaikka etukäteen epäilimme myös niiden tarpeellisuutta, niin vaelluksen aikana totesimme, että viisammat olivat taas oikeassa ja sauvat tulivat tarpeeseen sekä lasku- että nousuosuuksilla.

Jos omin jaloin vaeltaminen Grand Canyonissa ei kiinnosta, retken voi toteuttaa myös muulin selässä. Muuliletkoja tuli vastaan muutaman kerran päivässä, ja jalan liikkeellä olevat vaeltajat ohjataan hyppäämään polulta syrjään muulisaattuetta väistämään.

Muuleja Grand Canyonilla

 

Juoma- ja ruokahuolto

Koska me vaelsimme kanjonin reunalta kanjonin pohjalle ja takaisin talvella, olivat säät lämpöpoliittisesti paljon leppoisammat meille kuin keskikesän vaeltajille. Vettä kului meilläkin kuitenkin ihan kiitettävästi, joten en edes osaa kuvitella, kuinka paljon sitä olisi kulunut paahtavassa helteessä. Kuumudesta ja nestehukasta johtuvat ongelmat ovat tyypillisempiä syitä, miksi vaeltajat uupuvat Grand Canyonilla, joten juomahuolto kannattaa toden totta suunnitella huolellisesti. Talvella juomavettä ei ollut saatavilla South Kaibab Traililla matkan varrelta mistään, ja Bright Angel Traililta vettä sai yhdestä kohdasta. Rotkon pohjalla Bright Angel Campgroundilla vettä oli saatavilla. Kesällä vesipisteitä pitäisi olla käytössä usempi, mutta ne kannattaa varmistaa huolella ennen vaellukselle lähtöä. Suosituksena on myös, että jokaisella vaeltajalla on mukana jokin vedenpuhdistusmetodi, jos puhdasta juomavettä ei jostain syystä olekaan reitin varrelta oletetusti saatavilla. Meillä oli mukana vedenpuhdistustabletteja, joita emme kuitenkaan tarvinneet.

Meillä oli matkassa mukana Trangia, jolla kokkailimme ruokaa yöpymispaikoilla. Jos lämmintä syötävää ja juotavaa ei vaelluksella kaipaa, niin ilman retkikeitintäkin pärjää. Isojen aterioiden lisäksi (tai sijaan) kannattaa panostaa pikkueväisiin, joita voi napostella reitin varrella. Me olimme panostaneet ehkä liikaa makeisiin eväisiin, sillä vaelluksen aikana kroppa huusi pikemmin suolaista kuin makeaa purtavaa. Kanjonin pohjalta, Bright Angel Campgroundin yhteydestä löytyy Phantom Ranchin majatalo, josta on mahdollista varata illallinen etukäteen. Lisäksi Phantom Ranch on rajoitetusti auki kioskina, josta voi ostaa pientä purtavaa paluumatkan varalle. Rankan vaelluspäivän päätteeksi Phantom Ranchilla voi nauttia myös kylmän oluen.

 

Majoittuminen

Telttailu Grand Canyonilla on sallittua ainoastaan merkityillä leirintäalueilla. Me yövyimme ensimmäisen yön kanjonin pohjalla, Colorado-joen varrella Bright Angel Campgroundilla. Toisen yön vietimme Bright Angel Trailin varrella sijaitsevalla Indian Garden Campgroundilla. Fasiliteetit molemmilla leirintäalueilla olivat todella hyvät. Jokaiselle telttakunnalle on varattu oma alueensa, jossa on hyvin tilaa isommallekin teltalle ja lisäksi pöytä ja penkit ja teline rinkkojen säilyttämisestä varten. Indian Gardenilla on lisäksi varjoa tarjoava katos jokaisella paikalla. Leirintäalueilla kaikki ruuat tulee säilyttää kannellisissa metallilaatikoissa, jotta eläimet pysyvät poissa alueelta. Lisäksi rinkat tulee säilyttää korkeissa telineissä, jotta eläimet eivät pääse niihin käsiksi. Me emme nähneet yhden yhtä eläintä kummallakaan leiripaikalle, mutta ehkä se oli juuri näiden hyvin varotoimien ansiota.

Leiripaikkamme Bright Angel Campgroundilla

Teltta ja rinkkateline Indian Gardenissa

Ruokailukatos Indian Gardenissa

Bright Angel Campgroundilla oli jopa vesivessa, ja Indian Gardenilla oikein siisti kompostivessa.

Roskapolitiikka on, että kaiken kanjoniin tuomasi viet sieltä myös ylös eli roskiksia ei leirintäpaikoilta löydy.

Meillä oli helmikuussa vaelluksella mukana pieni kolmen vuodenajan vaellusteltta ja kohtuullisen lämpimät untuvamakuupussit. Koska yöt olivat vielä aika kylmät, niin nämä valinnat osuivat hyvinkin nappiin. Kesäisemmällä vaelluksella pärjää sitten toki paljon kevyemmin varustein, mikä auttaa rinkan painon hallinnassa.

Jollei teltassa nukkuminen houkuttele, majoitusvaihtoehdon kanjonin pohjalla tarjoaa Phantom Ranchin majatalo. Majatalon kapasiteetti on rajoitettu ja kysyntä kovaa, joten jos sinne mielii, niin on syytä olla todella hyvissä ajoin liikkeellä. Phamtom Ranchin nettisivuilla kerrotaan myös, että valtavan suosion takia, yösijat tullaan jatkossa myöntämään arvontamenetelyllä.

 

Muuta sekalaista

Kännykän kuuluvuus kanjonissa on olematon, joten puhelin kannattaa laittaa lentotilaan jo heti Rimillä, jottei akku kulu alta aikayksikön loppuun. Meillä oli varmuudeksi mukana varavirtalähde, mutta molemmat kännykät pitivät kahden yön reissun ajan hyvin akkunsa lentotilassa ilman latailua.

Vaelluskello osoittautui reissulla tosi näppäräksi korkeusmittarinsa vuoksi. Matkan etenemistä oli kiinnostavaa seurata juuri korkeusmetreissä, joten kelloa tuli vilkuiltua säännöllisesti. Varsinkin nousussa alkoi usko omaan tekemiseen välillä loppua, joten korkeusmittarin muuttuvat lukemat loivat uskoa siihen, että matka todella taittuu. Reitin varrella ei tainnut nimittäin olla juurikaan kylttejä jäljellä olevista mailesta tai korkeusmetreistä. Viimeisen päivän nousun (reilut 900 korkeusmetriä) teimme sadan metrin pätkissä. Aina sadan noustun metrin jälkeen pidimme lyhyen juoma- ja evästaon, tuntui olo väsyneeltä tai ei. Sillä saimme energiat riittämään kohtuullisen mukavasti ylös kanjonin reunalle asti.

Tältä korkeudelta lähdetiin matkaan

(Kuvat ja teksti Grand Canyonin vaellukselta 02/2017.)

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply