Maailma, Yleinen

Johannesburgin Apartheid Museum pisti hiljaiseksi

17.12.2017

En tiedä, meneekö liioittelun puolelle, jos sanon, että Johannesburgin Apartheid-museo on paras museo, jossa olen koskaan käynyt. Niin tai näin, Apartheid-museo oli vaikuttava kokemus minulle, ja nosti paljon ajatuksia pintaan. Mitään muuta Johannesburgista emme ehtineet näkemään, mutta ennen paluulentoa halusimme saapua kaupunkiin sen verran aikaisin, että tuon museon ehdimme kiireettä kiertämään. Ja se päätös kannatti.

Perustiedot

Apartheid-museo sijaitsee Johannesburgin eteläpuolella, ja on saavutettavissa ainakin omalla autolla, taksilla ja Hop on Hop off-bussilla. Me saavuimme museolle suoraan kaupungin ulkopuolelta, Krugerin kansallispuistosta palatessamme. Google Maps navigoi reitin onnistuneesti, ja melkein perille asti pääsi moottoritietä pitkin. Johannesburgin moottoritiet ovat varsin liikennöityjä ja hektisiä, joten epävarmalle kuskille en tuota taivalta suosittelisi, mutta kylmähermoinen kuljettaja suoriutuu siitä kyllä. Museon pihalla on hyvin maksutonta ja vartioitua parkkitilaa.

Museo on auki joka päivä suurimpia juhlapyhiä lukuunottamatta, ja sisäänpääsy sinne maksaa 85 randia eli reilut viisi euroa. Visiittiin kannattaa varata vähintään kaksi tuntia, mutta pidempikin aika siellä kyllä kuluu, jos näyttelyyn paneutuu oikein kunnolla.

Museoalueelta löytyy kahvila, josta saa juotavaa ja pientä syötävää. Me söimme siellä lounaaksi suolaiset piiraat eli kevytmuotoinen lounastaminenkin siellä onnistuu. Kahvilan vierestä löytyy myös pieni museokauppa.

Museon sisältä ei saa ottaa valokuvia.

Auton sai parkkiin ihan museon sisäänkäynnin kupeeseen.

Kahvilassa istuessa oli hauska katsella ohi kipittäviä koululaisryhmiä, joita oli museossa paljon.

Näyttely

Museokokemus alkaa valkoisille ja ei-valkoisille eri tavalla. Asiakkaan ihonväriä ei kuitenkaan museon portilla arvioita, vaan asiakkaat jaetaan näihin kahteen ryhmään sattumanvaraisesti pääsylipun perusteella. Riippuen siis lipussasi lukevasta tekstistä, marssit sisään joko valkoisten tai ei-valkoisten portista. Toisella puolella kerrotaan rotuerottelun alkutaipaleesta valkoisten ja toisella puolella ei-valkoisten näkökulmasta. Tämä oli ihan hauska alku museokierrokselle, mutta mielestäni rotuerottelukokemusta olisi voinut jatkaa hiukan pidemmällekin jopa.

Pääsylippu kertoo, oletko valkoinen vai ei-valkoinen.

Ja sen mukaan mennään portista sisään.

Museokierroksen alku on erilainen riippuen siitä, kumpaan rotuun olet valikoitunut.

Alkupätkän jälkeen kaikki museovieraat pääsevät taas yhteen, ja varsinainen näyttely pääsee alkamaan. Apartheidin historiaa käydään kuvin, videoin ja tekstitauluin yksityiskohtaisesti läpi. Erilaista apartheidiin liittyvää rekvisiittaa esitellään hirttoköysistä panssarivaunuihin. Suurimman vaikutuksen minuun teki näyttelyn keskivaiheilla esillä olleet valokuvat, jotka kuvaisivat eteläafrikkalaisten arkea apartheidin aikaan. Se epätasa-arvo, joka niistä välittyi, sai minut voimaan melkein fyysisesti pahoin. Jotenkin kauhealta tuntui myös se, että museossa esitetyt asiat eivät ole mitenkään kaukaista historiaa, vaan apartheid murtui vasta 1990-luvun alussa. Jos olisin itse eteläafrikkalainen, niin olisin elänyt lapsuuteni keskellä laillistettua rotusortoa.

Näyttelyn loppuosa painottuu vahvasti Nelson Mandelaan ja Etelä-Afrikan viimeaikaiseen poliittiseen kehitykseen. Yhteiskunnan positiivista kehitystä korostetaan, mutta silti tuodaan vahvasti esille sitä, että paljon on vielä tehtävänä, jotta Etelä-Afrikka olisi tasa-arvoinen yhteiskunta. Aineksia yhteiskunnallisiin konflikteihin kytee yhä pinnan alla, joten nähtäväksi jää, mihin suuntaan Etelä-Afrikka kehittyy lähivuosina. Koulutuksen ja varallisuuden epätasainen jakautuminen, korruptio ja rotujen väliset jännitteet tarjoavat mittavia haasteita myös tulevaisuuteen.

Aivan viimeisessä huoneessa soi Etelä-Afrikan kansallishymni, jonka alkuosa on meille suomalaisillekin tuttu lastenvirsi ”Kuule isä taivaan pyyntö tää”. Virren sanat ”auta ettei kukaan yksin jää” ja ”varjele ja siunaa Afrikkaa” ovat museokokemuksen jälkeen sellaisia fraaseja, joiden todella toivoisi toteutuvan Etelä-Afrikassa.

Näihin tärkeisiin sanoihin päättyy museokierros.

Jälkipuintia

Etelä-Afrikan rankan historian konkreettinen ymmärtäminen oli minulle merkityksellinen kokemus. Tuntui käsittämättömältä, että elämä Etelä-Afrikassa on ollut tuollaista niin pieni aika sitten. Toisaalta se pisti minut myös ajattelemaan sitä, että riskit tuollaisiin hirveyksiin ovat olemassa ihan missä tahansa päin maailmaa, jos eri taustoista tulevat ihmiset eivät löydä tapaa rauhanomaiseen rinnakkaiseloon.

Ja vaikka tilanne Etelä-Afrikassa on paratunut valtavasti apartheidin kukistumisen myötä, en voi sanoa, etteikö merkit siitä olisi vieläkin maassa nähtävissä. Museosta tultuamme kävimme läpi viikon matkaamme Etelä-Afrikassa ja totesimme, että kaikki meitä ravintoloissa tai hotelleissa palvelleet ihmiset olivat tummaihoisia kuin taas esimerkiski hotellien omistajat olivat aina valkoisia. Samaten teimme reissun aikana muutamassa ravintolassa empiiristä havainnointia ja totesimme, että asiakaskunnassa ei ollut ainuttakaan mustaa ja palveluhenkilökunnassa ei ollut ainuttakaan valkoista. Tasa-arvoon tuntuu siis olevan yhä matkaa.

Muut postaukset Etelä-Afrikan matkaltamme löytyvät allaolevista linkeistä:

Omatoimisafarin eläinsaldo Krugerin kansallispuistossa

Käytännön vinkkejä omatoimisafarille Krugeriin

Blyde River Canyon: Toisenlaista Etelä-Afrikkaa Krugerin jälkeen

Valkoissa lakanoissa: Unembeza Boutique Lodge, Hoedspruit, Etelä-Afrikka

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Joanna Sormunen 19.12.2017 at 22:22

    Todella vaikuttava kokemus! Valokuvat ja kertomuksesi saa miettimään täällä kotonakin.

    • Reply Katariina 5.1.2018 at 09:45

      Kiva, jos jotain fiilistä tuolta onnistuin välittämään 🙂

  • Reply Kohteena maailma / Rami 25.12.2017 at 02:28

    Et mielestäni liioittele, sillä on omastakin mielestä vaikuttavin museo missä olen käynyt!

    • Reply Katariina 5.1.2018 at 09:46

      Hienoa kuulla! Jos sinäkin olet sitä mieltä, niin ehkä en sitten vetänyt arvioissani ihan överiksi 🙂

    Leave a Reply