Maailma, Yleinen

Olympic National Park: Täysosuma monipuolisen luontokohteen etsijöille

2.8.2018

Portlandin jälkeen USAn roadtripimme eteni Olympic National Parkiin. Olympic National Park on yksi Yhdysvaltojen 59:stä kansallispuistosta eikä se lukeudu tunnetuimpien kansallispuistojen joukkoon. Me päädyimme sinne lähinnä siksi, että se sijaitsi lähellä starttipaikkaamme Portlandia ja koska kuvat puistosta näyttivät upeilta. Emmekä kyllä hetkeäkään katuneet, että sisällytimme sen matkaohjelmaamme.

Olympic National Park sijaitsee Washingtonin osavaltiossa, Yhdysvaltojen luoteiskolkassa, hyvin lähellä Seattlen kaupunkia sekä Kanadan rajaa. Länsipuoleltaan kansallispuisto rajautuu Tyyneen valtamereen, mikä antaa sille aivan erilaisen luonteen kuin sisämaassa sijaitsevilla kansallispuistoilla on. Puiston maantieteellinen sijainti tekee sen, että se on luonnoltaan erittäin monipuolinen. Puiston rajojen sisäpuolelta löytyy niin lumihuippuisia vuoria, turkoosina kimaltelevia järviä, tiheää sademetsää sekä kauniin karua valtameren rantaa. Täytyy toki muistaa, että puiston pinta-ala on melkein 4000 neliökilometriä eli ihan kylki kyljessä nämä luonnon erilaiset ekosysteemit eivät sentään sijaitse.

Lunta ja vuoria Hurricane Ridgellä

Vuorimaisemia kaipaaville Hurricane Ridge on sopiva paikka aloittaa Olympic National Parkiin tutustuminen. Hurricane Ridge sijaitsee noin 1,6 kilometrin korkeudessa, joten jos merenpinnan tasolta starttaa matkaan, niin jonkinmoinen kipuaminen kohteeseen on tehtävä. Perille vievä autotie on kuitenkin oikein hyvä loppuun asti, joten mikäs sitä oli ajellessa. Liikkumisen näkökulmasta kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että lumi sulaa Hurricane Ridgen alueelta vasta loppukeväällä tai jopa kesällä. Me olimme siellä hiukan kesäkuun puolenvälin jälkeen, ja vielä silloinkin lunta oli pohjoisen puoleisilla kävelypoluilla jäljellä, joskin autotiet olivat kaikki täysin sulat.

Hurricane Ridgestä löytyy Visitor Center ja sen yhteydestä peruspalveluja. Visitor Centeristä saa näppärästi kartat ja ohjeet alueen retkeily- ja vaellusreiteille. Me kävelimme ainoastaan pari lyhyttä reittiä, mutta niilläkin pääsimme nauttimaan alueen komeista maisemista. Yhdellä puolella näkyi lumihuippuisten vuorien jono ja toisella puolella Tyynenmeren lahti takanaan horisontissa pilkistelevä Kanadan rannikko.

Vaikka emme minnekään syvälle metsään Hurricane Ridgellä suunnannetkaan, niin onnistuimme bongaamaan murmelin (Olympic Marmot) ja ison määrän mustahäntäpeuroja. Murmeli oli aika arka, kun taas peurat painelivat menemään ihan ihmisten joukossa. Lapsia pitikin vähän toppuutella, jotta he tajusivat, että täällä ihminen väistää eläintä eikä päinvastoin.

Murmeli ja maisema

 

Pojilla on katse Kanadaa kohti.

Minilumiukko helteessä.

Peura ja maisema.

Peurat eivät ihmisistä hätkähtäneet.

Järven kimmellystä

Jos vuorenhuippujen sijaan kaipaa taas järvimaisemaa, niin Olympic National Park vastaa myös siihen pyyntöön. Silloin auton nokka kannattaa kääntää kohti turkoosina välkkyvää Lake Crescentiä. Järven ympärillä on useita piknik-paikkoja ja palveluitakin löytyy. Vesiaktiviteetit ovat ymmärrettävästi suosittuja kauniissa järvimaisemassa, ja Lake Crescentillä voikin uida, meloa, veneillä, kalastaa ja vaikka mitä. Maakrapuja varten tarjolla on myös useita kävelyreittejä.

Varoituksen sanana mainittakoon, että järven eteläpuolella on ollut nyt jo useita vuosia käynnissä tietyö, joka viivästyttää liikennettä ihan huolella. Paikalliset tuskailivat, että mahtaako tietyö valmistua koskaan ja tienvarsiyrittäjät olivat käärmeissään, kun asiakasvirrat ovat kaikonneet.

Veden väri veti sanattomaksi.

Pojat se kutsui heti uimaan.

Valtameren aaltojen pauhausta

Kun matkaa jatkaa Lake Crescentilta kohti länttä, päätyy Olympic National Parkin länsireunalle, joka rajautuu Tyyneen valtamereen. Koska puisto on iso ja tietyöt hidastavat etenemistä, ei valtameren rannalle pääse ihan kädenkäänteessä, jos lähtöpisteenä on lähestulkoon puiston toinen äärilaita. Meillä matka taittui tuskastuttavan hitaasti juuri Lake Crescentin tienoilla olleen tietyön takia, ja siksi mietimmekin useaan otteeseen, että teemme u-käännöksen ja skippaamme vaan tyynesti valtameren aallot. Onneksi olimme kuitenkin kärsivällisiä, ja jatkoimme sitkeästi perille, sillä merenrantamaisema oli taas ihan jotain muuta, mitä puisto oli meille siihen asti tarjoillut.

Kun valtameren ranta alkoi lähestyä, lämpötila laski radikaalisti ja sinisen taivaan peitti raskas sumu. Olimme tästä sääilmiöstä kovasti ihmeissämme, sillä lämpötila tippui yli kymmenen Celsius-astetta ihan vaan parinkymmenen kilometrin ajon aikana. Rantaan päästyämme hupparit kaivettiin kiireesti esiin.

La Pushin intiaanireservaatissa sijainnut ranta ei ollut missään muotoa klassisen kaunis hiekkaranta, vaan mystisen karu sumuverhossaan. Aallot löivät voimakkaina rantaan, ja vuosien saatossa ne olivat kuljettaneet mukaanaan rannalle isoja oksia ja jopa kokonaisia puita juurineen. Meren voima oli todella käsin koskeltavissa näillä rannoilla. Meren pauhua ja rannan karuutta olisi voinut ihailla loputtomiin. Vaikka sekä ilma että merivesi olivat viileitä, niin pojat saivat rannalla hyvän leikin aikaan. Mikä se parempaa kuin juosta aaltoja karkuun rannalta kerätty keppi kädessä. Edes meren pauhu ei onnistunut peittämään lasten riemunkiljahduksia.

Twilight-sarjan faneille mainittakoon, että kyseinen tarina sijoittuu juuri näille seuduille, ja kuvauspaikkojakin löytyy lähistöltä.

Tyynen valtameren hiomia kiviä oli ranta täynnä.

Aallot olivat kuljettaneet rannoille myös kokonaisia puita.

Karua kauneutta parhaimmillaan.

Pojat viihtyivät aalloissa. Ja kastelivat totta kai vaatteensa.

Telttaelämää Heart O’ the Hillsissä

Majoituksen suhteen oli alusta lähtien selvää, että Olympic National Parkissa majoitumme teltassa. Kansallispuiston alueella on useita leirintäalueita, mutta vain osa niistä ottaa ennakkovarauksia. Varasimme jo hyvissä ajoin itsellemme telttapaikan valtameren rannalta sijaitsevalta leirintäalueelta, mutta matkan lähestyessä tajusimme, että se ei ole sijainniltaan kiitollinen niiden tekemisten ja näkemisten suhteen, jotka meillä oli suunnitteilla. Otimme siksi riskin, ja peruimme varauksemme ja toivoimme saavamme sen sijaan paikan Heart O’ the Hillsin leirintäalueelta, jonka sijainti oli meille parempi, mutta joka toimi ”first come first served”-periaatteella. Saapumisemme leirintäalueelle venahti pitkälle iltapäivään, mutta siitä huolimatta telttapaikkoja oli todella hyvin vapaana. Me majailimme Heart O’ the Hillsissä neljä yötä, ja yhtenäkään yönä leirintäalue ei ollut täynnä. Korkeimman sesongin aikaan tilanne voi totta kai olla toinen.

Meidän mielestä Heart O’ the Hillsin leirintäalue oli aivan loistava. Siellä oli rauhallista, telttapaikat eivät olleet kiinni toisissaan, vehreä vanha metsä oli kaikkialla läsnä ja vessafasiliteetit olivat siistit ja toimivat. Ja niinkuin Yhdysvaltain kansallispuistoissa yleensäkin, jokaisella telttapaikalla oli oma tulisija ja piknik-pöytä, joten puitteet onnistuneeseen telttailukokemukseen olivat kohdillaan. Mukavuuksia hakevalle täytyy kuitenkin muistuttaa, että vaikka leirintäalueella on vesivessat ja juomavettä tarjolla, niin esimerkiksi suihkuja sieltä ei löydy. Myös sää oli telttailuun juuri täydellinen: ei satanut, ei ollut liian kuuma, ei ollut liian kylmä, eikä hyttysistäkään ollut isommin harmia.

Kaiken kaikkiaan siis lämmin suositus sekä Olympicille kokonaisuutena että tälle leirintäalueelle. Me olisimme viihtyneet täällä hyvin neljää yötä pidemmänkin ajan sekä majoituksen että tekemismahdollisuuksien puolesta. Jos telttahommat eivät kuitenkaan kiinnosta, niin muun muassa läheisestä Port Angelesin kaupungista löytyy hyvä valikoima jykevämpää kattoa pään päälle tarjoavia majoitusvaihtoehtoja.

Meidän leirikoti.

Leiripaikkamme metsän siimeksessä.

Aamu-usvainen näkymä leiripaikaltamme.

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply Sanna Wallenius 8.8.2018 at 00:51

    Olipa kiva lukea tuosta kansallispuiston telttakokemuksesta. Samaa mietittiin nimittäin, kun joitakin vuosia sitten oltiin perheen kanssa Yosemiten kansallispuistossa. Sieltä olisi voinut myös vuokrata sellaisia pieniä leirintäaluemökkejä, mutta kaikki olivat täynnä. Ei sentään karhuja tarvinnut pelätä tuolla?

    • Reply Katariina 9.8.2018 at 14:36

      Hyvä kysymys karhuista! Ja kyllä, Olympic National Park on karhualuetta eli leirissä ruuat on säilytettävä karhubokseissa tai auton sisällä aina kun ruokailu ei ole käynnissä. En tiedä, miten todellinen karhuriski tuolla kuitenkaan on, sillä mitään karhuspraytä tms. ei siellä suositeltu mukana kannettavaksi kuten taas esimerkiksi Yellowstonessa tehtiin. Karhun lisäksi tuolla alueella vaikuttaa puuma eli kyllä siellä ainakin teoreettinen mahdollisuus on isompienkin eläinten kohtaamiseen.

  • Reply Ne Tammelat 8.8.2018 at 09:08

    Ihanalta näyttää! Olen ihan heikkona lumihuippuisiin vuoriin, niihin kun ei Suomessa törmää. Parasta on myös bongailla eläimiä suoraan luonnosta. Ihastuttava murmeli ja nuo peurat<3 USA:n kansallispuistot ovat ehdottomasti reissulistalla. Viime roadtripillä emme ehtineet niissä vierailla.

    • Reply Katariina 9.8.2018 at 14:40

      USAn kansallispuistot ovat kyllä upeita, joten ehdottomasti suosittelen niihin menemistä, jos ne vaan omalle reitille osuvat! Kannattaa muistaa, että suosituimpiin kansallispuistoihin täytyy tehdä majoitusvaraukset yms. useita kuukausia etukäteen eli suunnitelmien suhteen pitää olla hyvissä ajoin liikkeellä. Me esimerkiksi varattiin Yellowstonen leirintäaluepaikka 5,5 kk etukäteen eikä siltikään päästy juuri sille leirintäalueelle, jolle oltaisiin ensisijaisesti haluttu. Päiväkäynnit kansallispuistoihin onnistuu onneksi ilman varauksiakin.

  • Reply Elsa/Hakunamalife 11.8.2018 at 03:03

    Vaikuttaapa todella monipuoliselta ja kauniilta kohteelta. Näyttää, että teillä oli aivan ihana matka! Kyllä tuolla kelpaisi joskus vierailla😍

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää 11.8.2018 at 11:07

    Olipas mukavaa lukea tämä sillä meillä on jo pidempään ollut suunnitteilla road trip näihin maisemiin. Mieheni sukulaisia asuu Seattlessa jossa haluaisimme käydä, ja siitä sitten ajelisimme eri kansallispuistoihin ja varmaan Kanadan puolellekin. Sen verran on kuitenkin meiltä Kaliforniasta tuonne matkaa, että ei olla saatu niin pitkää reissua aikasiksi kun lomapäiviä menee paljon Suomessa käynteihinkin.

    Upean näköistä on! Tuo sääilmiö on tuttu. Siksi meillä aina autossa kulkee pitkähihaiset. Ihan San Franciscon Bay Areallakin on sellainen micro climate, että sää asteet voi hetkessä muuttua kymmenen tai viisitoistakin astetta suuntaan tai toiseen.

    Tuo lumiukko kuva on ihana! 🙂

  • Reply Suunnaton 11.8.2018 at 11:09

    Olympic National Park on mulla ehdottomasti haavelistalla! Se oli yhtenä vaihtoehtona, kun suunniteltiin viimevuotista Kalliovuorten + Yellowstonen -road tripiä, mutta päädyttiin lopulta linjaamaan reitti länsirannikon sijasta Kanadaan. Nyt haaveilenkin Kalliovuorille palaamisesta siten, että saisi Olympicin liitettyä samalle reissulle.
    Tosin en nyt tiedä miten se onnistuisi, koska olin ajatellut, että Olympicissa voisi viettää pari päivää. Tämän jutun perusteella sinne pitäisi varata paljon enemmän aikaa! Olympicissa on kiinnostanut erityisesti upea valtameren ranta, mutta nuo vuoret ja järvetkin näyttäisivät hienoilta.
    Telttailu tuolla USA:n (ja Kanadan) kansallispuistoissa on tosiaankin helppoa. Minäkin vietän yöt mieluummin omassa teltassa kuin hotellissa bed bugeja peläten 🙂

  • Leave a Reply