Maailma, Yleinen

Valassafarilla Tyynellä valtamerellä

25.8.2018

Kun USAn roadtrippimme reittisuunnitelma asettui siihen muotoon, että selvisi, että Olympic National Park lukeutuu matkaohjelmaamme, alkoi selvittelytyö siitä, mitä vieressä oleva Tyyni valtameri voisi meille tarjota. Toki pelkästään valtavan meren ihailu ja karuilla rannoilla kävely olisivat jo elämyksiä sinänsä, mutta jos eläinbongailu olisi tähän jotenkin yhdistettävissä, niin kokonaisuus olisi entistä kiehtovampi.

Pienellä googlettelulla sainkin selville, että aivan Olympic National Parkin tuntumasta, Port Angelesin kaupungista, lähtee valassafareita Tyynelle valtamerelle. Koska emme olleet koskaan olleet valassafarilla missään päin maailmaa, päätös valassafarille osallistumisesta oli helppo tehdä. Päätöstä edesauttoi myös se, että valitsemamme valassafariyrityksen toiminta vaikutti nettisivukuvauksen mukaan varsin eettiseltä.

Näkyikö valaita?

Valassafari alkoi odottavissa tunnelmissa auringon paistaessa kirkkaana kesäkuisella taivaalla ja meren ollessa hyvin tyyni. Aluksen miehistö ilmoitti, että valashavaintoja ei oltu vielä kyseisenä päivänä tehty, joten meidän ei auttanut muu kuin lähteä etsimään näitä merten jättiläisiä hakuammuntaperiaatteella. Mutta mikäs siinä oli kauniissa säässä ajellessa upeiden vuoristomaisemien ympäröidessä.

Noin tunnin ajelun jälkeen kannelta alkoi yhtäkkiä kuulua innostunutta huutoa, ja samantien oli matkustajien kamerat ja kiikarit sojottamassa huutelijoiden osoittamaan suuntaan. Ja todentotta, siellä näkyi jotain suurta ja mustaa! Ilo oli kuitenkin vain väliaikainen, sillä hyvin nopeasti tuo suuri ja musta vajosi taas pinnan alle, ja jäljelle jäi vain tyyni meri. Kärsivällisesti seurasimme kuitenkin valasta sen oletettuun etenemissuuntaan, ja pian meidät palkittiin vaatimattomalla vesisuihkulla. Hiukan valas myös näytti selkäänsä, mutta sen suurempi esiintyminen ei sitä tällä erää kiinnostanut.

Aluksen asiantunteva miehistö oli kuitenkin ehtinyt tunnistamaan valaan ryhävalaaksi, ja he tiesivät myös kertoa, että valaan passiivinen käytös viittasi vahvasti siihen, että se oli unessa. Jätimmekin tämän valaan rauhaan jatkamaan aamupäiväuniaan, ja suuntasimme aluksen keulan kohti paikkaa, jossa pitäisi muilta laivoilta tulleen tiedon mukaan olla aktiivisempia valaita.

Tyyni meri ja upeat vuoristomaisemat, mutta ei merkkiäkään valaista.

Mutta sitten, aivan yhtäkkiä, meidät palkittiin hennolla vesisuihkulla (ks. kuvan vasen reuna).

Uninen ryhävalas pysytteli pääosin pinnan alla.

Matka jatkui kohti pohjoista, ja lähestyimme Kanadan rannikkoa. Täältä kapteenimme oli saanut vinkin aktiivisesta ryhävalasäidistä ja -poikasesta. Aallot olivat täällä selvästi suuremmat kuin edellisessä paikassa, mikä teki valaiden bongauksesta hieman haastavampaa. Onneksi ryhävalasäiti- ja poikanen olivat sen verran aktiivisia, että aalloista huolimatta saimme ihailla aitiopaikalta niiden touhuja. Etenkin poikanen oli energinen, ja sen polskahteli näkyville vähän väliä. Vesisuihkuja saimme todistaa useita, pyrstöään hän näytti monesti ja muutaman kerran saimme kunnian nähdä myös isomman hypyn meren pinnan yläpuolelle. Ja tietysti sitten myös sen valtavan molskahduksen, kun valas mätkähti taas takaisin veden alle.

Valaiden meille tarjoilema näytös oli upea, ja olimme etuoikeutettuja kun pääsimme seuraamaan sitä. Nopealiikeisten valaiden valokuvaaminen keikkuvassa aluksessa oli minulle turhan iso haaste, ja muutaman onnettoman räpsyn jälkeen totesinkin, että tämä on ehkä yksi niitä hetkiä, jotka pitää nauttia täysimääräisesti suoraan silmän verkkokalvolle eikä kameran etsimen läpi.

Ensimmäinen merkki vauvavalaasta.

Pyrstöään poikanen esitteli varsin auliisti.

Tässä myös mahapuoli katsojille näytillä.

Ja lopuksi vielä komea molskahdus takaisin veteen.

Muut eläinbongaukset

Kolmen näkemämme ryhävalaan lisäksi saimme ihailla valassafarin aikana myös muutamia muita eläimiä. Erilaisia lintuja näimme paljon, mutta ornitologin kykyni eivät riittäneet niiden lajimäärittelyn suorittamiseen. Yhdysvaltain kansallislintu valkopäämerikotka (bald eagle) sentään tunnistettiin, ja se näytti kallioita vartioidessaan juuri niin majesteettiselta kuin kansallislinnun ehkä kuuluukin. Lisäksi näimme ison määrän kirjohylkeitä (harbor seal), jotka paistattelivat päivää pikkusaarten rannoilla.

Kirjohylje kavereineen.

Valkopäämerikotka vartioi valtakuntaansa.

Valassafarin eettisyys

Eettisyys on iso kysymys monella eläinbongailumatkalla, ja valassafarin suhteen minä jouduin tekemään erityisen tarkkaa eettistä pohdintaa. Valaiden perässä pörräävät turistiveneet eivät varmasti tue valaiden hyvinvointia, joten halusin varmistaa, että valassafariyritys, jolta me ostamme matkamme, ottaa eettisen puolen ja luonnonsuojelulliset  näkökohdat huolella huomioon. Eettisin vaihtoehto olisi ollut, totta kai, jättää koko valassafari väliin, mutta kiinnostus näitä merten jättiläisiä kohtaan vei kuitenkin voiton.

Ostimme safarimme Island Adventures-firmalta, ja he ovat sitoutuneet Pacific Whale Watching Associationin etikettiin, joka määrittelee muun muassa sen, kuinka lähelle valaita veneet saavat mennä, kuinka monta venettä saman valaan ympärillä voi kerralla olla, ja kuinka pitkäksi aikaa valasta saa pysähtyä katsomaan. Oman safarimme aikana koin, että näitä sääntöjä todella noudatettiin, ja vaikka valokuvauksen näkökulmasta olisikin ollut hienoa päästä valaita lähemmäksi, niin 100 metriä likemmäksi kohde-eläintä emme milloinkaan päätyneet. Lisäksi safarin aikana meille kerrottiin valaiden hyvinvoinnista ja sitä uhkaavista tekijöistä. Konkreettisena toimena aluksen miehistö keräsi haavilla muoviroskia merestä safarin aikana.

Suomessakin uutiskynnyksen ylitti elokuun alussa miekkavalasemo, joka kuljetti kuollutta poikastaan mukanaan yli kahden viikon ajan. Tämä valasemo elää juuri sillä alueella, jolla me teimme valassafarimme. Kuulimme miekkavalaiden ahdingosta jo safarilla, joten kyseinen uutinen oli meille erityisen puhutteleva. Lohen määrän väheneminen on ykkösyy miekkavalaiden ahdingolle, mutta lisäksi epäillään, että muun muassa veneiden kovat äänet kuormittavat miekkavalaita. Ikäväkseni taidan joutua toteamaan, että vaikka meidän safarialuksemme noudattikin tunnollisesti valasetikettiä ja suojaetäisyyksiä, ei sekään paatti asiakkaineen ihan syytön valaiden pahoinvointiin taida olla.

Jos nyt jotain luonnonsuojelullisesti hyvää haluaa valassafarista esille kuitenkin nostaa, niin ainakin meillä lasten tietoisuus valaiden hyvinvoinnista ja niiden suojelusta lisääntyi. Monesti safarin jälkeen lasten puheissa nousi esille se, miten kurjaa on se, että valaita pidetään yhä paikoin vangittuina eläintarhoissa ja se, miten paljon harmia meren roskaaminen eläimille tuottaa.

Tämän veneen kapteenilla ei tainnut olla muistissa, että suojaetäisyys valaisiin pitää olla vähintään 100 metriä.

Käytännön vinkkejä Tyynenmeren valassafarille

  • Me varasimme valassafarimme siis Island Adventures-firmalta, mutta muitakin toimijoita samalta alueelta löytyy. Island Adventuresilla hinta on jonkin verran edullisempi, kun varauksen tekee etukäteen. Me maksoimme kahden aikuisen ja kolmen lapsen valassafarista yhteensä 359 dollaria.
  • Valassafarimme kesti noin viisi tuntia. Aluksessa on pieni kahvio, josta saa purtavaa, mutta myös omien eväiden mukaan ottaminen on sallittua. Lapsille valassafari oli paikoin tylsä, kun valaita ei tietenkään näkynyt koko ajan, joten jotain lisätekemistä voi hyvä olla ottaa lapsille mukaan.
  • Valassafareja ei järjestetä ympärivuotisesti. Vuonna 2018 Port Angelesista lähteviä valassafareja järjestettään toukokuusta lokakuuhun.
  • Merellä on selvästi kylmempi kuin rannalla eli lämmintä vaatetta on syytä varata kesälläkin mukaan. Aurinkoisella säällä aurinkorasva ja -lasit tulevat myös ehdottomasti tarpeeseen.
  • Kiikarit ovat välttämättömät, koska eläimiä ei katsota aivan lähietäisyydeltä. Jollei omia kiikareita ole mukana, niin alukselta saa niitä lainaan panttia vastaan. Kameraa varten kannattaa ottaa pisin putki samasta syystä mukaan.
  • Valaiden näkeminen on luonnon tarjoamaa arpapeliä, joten älä lataa safarille hirmuisia odotuksia sen suhteen. Se, kuinka monta valasta nähdään, minkä lajin valaita nähdään ja kuinka hyvin ne nähdään, vaihtelee päivästä päivään. Island Adventures tarjoaa kyllä hyvät takuut valaiden näkemiselle, ja 96 prosentilla heidän safareistaan valaita on nähty.

Etualalla lapset valassafarin jälkeen ostamine valaspehmoineen ja taka-alalla alus, jolla safarin teimme.

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Tädin ja tytön matkablogi / Tanja 26.8.2018 at 09:44

    Sympaattinen juttu ja mukavaa pohdiskelua oman toiminnan eettisyydestä. Näinhän se on että usein parasta olisi jos jättäisimme eläimet (nähtävyydet, luonnon jne) rauhaan ja tyytyisimme katselemaan kuvia. Mutta toisaalta ja toisaalta, kuitenkin kokemuksemme -nyt vaikka valaista- auttaa meitä ihmisiä ehkä ymmärtämään oman toiminnan seurauksia ja kokemaan myös yhteyttä luonnon kanssa ja toivon mukaan se edistää luonnonsuojelua!

    • Reply Katariina 26.8.2018 at 11:25

      Olen tästä täysin samaa mieltä! Asia ei ole mustavalkoinen, ja vaikka luontomatkailu totta kai rasittaa luontoa tavalla tai toisella käytännössä aina, ei sovi unohtaa sitä luonnonsuojelullista hyötyä, minkä luontomatkailu ja sitä kautta avautuva luontotietoisuuden lisääntyminen synnyttää. Mutta eettiset näkökulmat pitää totta kai pitää luontomatkaillessa mielessä, jotta edistäisi omilla toimillaan mieluummin kestävää luontomatkailua kuin sitä toista ääripäätä.

  • Reply Suunnaton 26.8.2018 at 10:29

    Mulla ei olekaan tullut mieleen, että Olympicin lähellä voisi käydä valassafarilla. Kiitos siis tästä vinkistä!
    Tuo safareiden eettisyys todellakin mietityttää – ehkä vähän samalla tavalla kuin lentämisen kasvihuonepäästöt. Suoraviivaisesti ajateltuna olisi kaikkein eettisintä pysyä vain kotona, mutta kyllä matkustaessa ja tällaisilla hyvin järjestetyillä retkillä tietoisuus ympäristöstä ja muista kulttuureista lisääntyy parhaimmillaan todella paljon. On tärkeää, että maailmasta löytyy myös näitä ihmisiä, jotka osaavat katsoa maailmaa avoimesti ja kertoa asioiden eri puolista vaikka sitten blogien kautta.

    • Reply Katariina 26.8.2018 at 11:41

      Ole hyvä vinkistä vaan 🙂 Olympicia lähin satama, josta valassafareita lähtee, on Port Angeles, mutta lähimaastosta löytyy muitakin lähtöpisteitä. Port Angelesista käsin valassafareita tehdään touko-lokakuu välillä eli jos valassafarille tuolla mielii, kannattaa vuodenaika ottaa matkan suunnittelussa huomioon. Tätä juttua kirjoittaessani mietin, että taitaa olla aika tekopyhää pohtia valassafarin eettisyyttä, kun tuonne päästäksemme olimme aiheuttaneet aikamoiset määrät kasvihuonepäästöjä viiden ihmisen lennättämisellä Suomesta Amerikkaan… Mä uskon kanssa, että eettisesti toteutetulla luontomatkailulla on paljon hyviä puolia, jopa ehkä enemmän kuin huonoja puolia, vaikka luontomatkailu totta kai aina rasittaakin luontoa tavalla tai toisella. Eli luontomatkailusta en sikäli koe kovin suurta maailmantuskaa. Sen sijaan noi lentämisen ympäristövaikutukset aiheuttavat mulle pysyvää huonoa omatuntoa, enkä silti ole saanut otettua itseäni niskasta kiinni lentomatkustamisen vähentämiseksi.

  • Reply Heli / Heli voyage 26.8.2018 at 13:56

    Mä olisin halunnut heinäkuussa Kanadassa valassafarille, mutta siellä ei vielä ollut sesonki (eli valaat vielä etelämpänä). Kiitos kun muistutit näiden retkien eettisestä puolesta!

    • Reply Katariina 26.8.2018 at 14:37

      Harmi, ettette päässeet näkemään valaita! Missä päin Kanadaa olitte? Sesonkipuuhaahan tämä taitaa ainakin useimmissa paikoissa olla, joten valaiden näkeminen riippuu sekä kalenterista että tuurista.

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... 26.8.2018 at 15:34

    Meillä on ollut suunnitelmissa jonkinlainen meriretki Seattlen tietämillä seuraavan vierailumme yhteydessä. Kiitokset siis tästä vinkistä. Tällainen valassafari voisi hyvin olla yksi vaihtoehto. Viimeksi noilla tienoilla liikkuessamme Olympian niemimaa jäi kokonaan näkemättä, joten tästäkin vinkkelistä tuo Port Angeles voisi olla hyvä vierailukohde. Ja kiva, että pohdit myös tuota eettisyysnäkökohtaa.

    • Reply Katariina 26.8.2018 at 16:55

      Port Angeles toimii tosiaan hyvänä tukikohtana sekä valassafarille että Olympic National Parkiin tutustumiselle. Me tehtiin niin päin, että majailimme teltassa kansallispuiston puolella ja operoimme sieltä käsin valassafarille. Mutta jos tykkää enemmän kaupunkimaisesta ympäristöstä ja hotellimajoituksesta, niin silloin Port Angeles on parempi vaihtoehto 🙂 Ja valassafareja lähtee tosiaan myös muista lähialueilla sijaitsevista kaupungeista (ainakin Anacortes ja La Conner) eli oman reitin mukaan voi noista valita itselleen parhaiten sopivan lähtösataman.

  • Reply Soile 26.8.2018 at 18:49

    Me käytiin kaverin kanssa valassafarilla Sri Lankassa helmikuussa. Nähtiin monta sinivalasta, oli upea kokemus.
    Mekin valittiin ”eettisempi” yritys, ne eivät mm myöskään mene kovin lähelle, eivätkä ”jahtaa” valaita.

    • Reply Katariina 26.8.2018 at 20:31

      Sinivalaiden näkeminen on varmasti ollut upea kokemus! Hienoa, että eettisempiä valassafariyrityksiä löytyy eri puolilta maailmaa!

  • Reply Pirkko / Meriharakka 27.8.2018 at 20:04

    Tyynelle Valtamerelle sijoittuu meidänkin huikein valassafari. Hassuinta oli, että itse asiassa olimme ostaneet veneretken katsomaan toteemipaaluja ja yhtä majakkaa, mutta sitten majakan lähistöllä olikin myös valaita ja ne nousivat pintaan useamman kerran sellaisessa ”Bubble Feeding” -muodostelmassa, jollaista en ennen ollut nähnyt!
    https://meriharakka.net/2017/09/14/valaita-ketchikanissa/

    • Reply Katariina 30.8.2018 at 10:28

      Onpa teillä ollut tuuri valaiden näkemisen suhteen! Kuvien perusteella valaat nousivat jopa varsin hyvin nähtäville, joten elämys on varmasti ollut hieno.

  • Reply Merja / Merjan matkassa 29.8.2018 at 21:11

    Hienoa, että näitä eettisiä safarijärjestäjiä löytyy. Minä olisin halunnut myös valassafarilla muutama vuosi sitten, kun olin Kanadassa. Se jäi kuitenkin tekemättä, koska meillä oli vain yksi kokonainen päivä aikaa Vancouverissa ja kaikki muu olisi jäänyt näkemättä. Sääkään ei ollut paras mahdollinen.

    • Reply Katariina 30.8.2018 at 10:31

      Valassafarit taitavat monesti olla useamman tunnin mittaisia, joten jos aikaa on vain yksi päivä, niin valassafari syö siitä kyllä sitten suuren osan. Meille sattui valtavan hyvä tuuri sään suhteen, kun aurinko paistoi koko päivän eikä tuulikaan yltynyt liian pahaksi. Voin kuvitella, että tunnelma olisi ollut aika erilainen sateisella ja tuulisella säällä.

  • Reply Veera Bianca 1.9.2018 at 10:03

    Valassafari on kyllä upea kokemus, kunhan se tehdään mahdollisimman eläintä kunnioittaen vaikka se on vaikea määrittää. Itse kävin viime syksynä valassafarilla Pohjois-Islannissa pienellä ”kumiveneellä” ja se oli kyllä upea kokemus ja näimme paljon valaita! 🙂

    • Reply Katariina 2.9.2018 at 12:16

      Kumiveneessä valaita pääseekin paljon ”lähemmäksi” kuin isommassa laivassa, joten elämys on varmasti vielä paljon vaikuttavampi. Isommassa aluksessa ollaan auttamatta korkeammalla merenpinnasta kuin pienessä veneessä, joten tunnelma lienee erilainen. Lasten kanssa isompi alus oli kuitenkin ehdoton, kun tuo paikallaan istuminen pitkiä aikoja ei ole heidän vahvuus eikä kumiveneessä pysty liikkumaan ympäriinsä 🙂

  • Reply Periaatteen Nainen 1.9.2018 at 11:23

    Mä olen yleensä supertiedostava (omasta mielestäni ainakin), mutta en ole koskaan pitänyt valassafareita kovin problemaattisina – olen käynyt yhdellä Karibianmerellä ja juuri olimme toisella tässä omilla kulmilla, sen lisäksi käymme aina välillä delfiinisafareilla jotka lähtevät aivan kodin vierestä. Tosin siis olen aina jotenkin viattomasti uskonut, että noudattavat hyviä tapoja ja yleisiä sääntöjä, kuten etäisyys ja se, ettei eläimiä jahdata. Joka tapauksessa upeita kuvia ja mielenkiintoinen ”matkakertomus”, itse nautin viimeksi suuresti jo pelkästään merellä olemisesta. Muuten viime reissu ei mennyt ihan nappiin… https://periaatteennainen.com/2018/07/31/vaara-valasretki/

    • Reply Katariina 2.9.2018 at 12:27

      Oi, onpa upeaa, että teillä on mahdollisuus valas- ja delfiinisafareille melkein kotiovella! Ja voi toki olla, että valassafarit ovat nykyään jo melkolailla kautta linjan eettisesti toteuttuja, kun tieto asioista on lisääntynyt. Silti itse kannan helposti (ehkä turhaakin) huolta siitä, että miten eläimet reagoivat siihen, että ihmismassat tulevat niitä niiden luonnollisiin elinympäristöihin tarkkailemaan.

    Leave a Reply