Maailma, Yleinen

Käytännön vinkkejä Yellowstoneen

19.10.2018

Osana USA:n länsirannikon roadtrippiämme vierailimme myös Yellowstonen kansallispuistossa tämän vuoden kesäkuussa. Yellowstonen mahtavista maisemista olen jo kirjoittanut erillisen postauksen aikaisemmin, joten nyt on aika pureutua käytännön vinkkeihin.

Miten Yellowstoneen pääsee?

Yellowstonen kansallispuiston huonoin puoli taitaa olla sen sijainti. Puiston pinta-ala on suuri, ja se levittäytyy jopa kolmen osavaltion alueelle. Ehdottomasti suurin osa puistosta kuuluu Wyomingin osavaltiolle, mutta pieni kaistale puistoa sijaitsee myös molempien Montanan ja Idahon maaperällä.

Yellowstonen välittömässä läheisyydessä ei ole isoja kaupunkeja, jonne Euroopasta pääsisi näppärästi suoraan lentäen. Jos aikaa on rajallisesti ja matkan päämääränä on ainoastaan Yellowstone, niin silloin pyrkisin varaamaan lennot Utahin puolella sijaitsevaan Salt Lake Cityyn, josta on matkaa Yellowstonen länsiportille reilut 500 km. Jos Yellowstone on taas osa pidempää roadtrippiä, niin silloin saapumiskentiksi kelpaavat muun muassa Calgary (900 km), Denver (950 km), Seattle (1200 km), Las Vegas (1200 km), Portland (1300 km) tai San Francisco (1500 km). Näiltä kentiltä voi sitten toki jatkaa maan sisäisillä lennoilla lähemmäksi Yellowstonea, esimerkiksi Jackson Holen lentokentälle, joka sijaitsee enää tunnin ajomatkan päässä Yellowstonen eteläportista.

Junayhteyttä Yellowstoneen ei ole, mutta bussiyhteys puistoon sentään löytyy muutamista lähikaupungeista. Fakta on kuitenkin se, että Yellowstonen saavuttaminen sekä puiston sisällä liikkuminen onnistuvat molemmat parhaiten omalla autolla. Suomalaisille turisteille lienee kätevintä ottaa vuokra-auto lentokentältä ja posottaa sillä perille kansallispuistoon. Vaikka matka Yellowstoneen on melkein mistä tahansa tullessa pitkä, niin tiet ovat hyvässä kunnossa ja liikenne sujuvaa, joten matka taittuu varsin jouhevasti.

Me saavuimme Yellowstoneen Seattlen suunnasta, ja tuo reitti oli maisemiltaan varsin vaihteleva ja paikoin tosi kauniskin. Keskikokoisia kaupunkeja oli matkan varrella tasaisin väliajoin, joten ruoka- ja yöpymisstopit oli helposti järjestettävissä. Yellowstonen jälkeen suuntasimme kohti etelää, Salt Lake Cityn läpi Utahin kansallispuistoihin, ja myös tuolla pätkällä ajaminen on ongelmatonta. Maisema ei ehkä hirveästi hivellyt koko ajan silmää, mutta moottoritie oli suora ja leveä, joten kilometrit taittuivat ripeästi.

Maisemastoppi jossain Seattlen ja Yellowstonen välillä

Liikkuminen puiston sisällä

Koska Yellowstone on kooltaan valtava (lähes 9000 neliökilometriä), tapahtuu liikkuminen puiston sisällä käytännössä vain ja ainoastaan omilla autoilla. Joitakin tilausajobusseja näkyi paikoin, mutta ehdottomasti suurin osa kävijöistä liikkui Yellowstonen sisällä paikasta toiseen omalla autolla.

Vaikka tarkoituksena olisikin vaeltaa ja retkeillä Yellowstonessa, käytännössä reittien lähtöpaikoille pääsee vain autolla. Etäisyydet porteilta vaellusreittien alkuun ovat niin pitkät, että jalan siirtymiä ei pysty järkevästi taittamaan.

Nopeusrajoitus Yellowstonen sisällä on 45 mailia tunnissa (noin 70 km/h), mutta ainakin alueilla joilla liikkuu säännöllisesti eläimiä, on nopeudet käytännössä pidettävä tuotakin alhaisempina. Parkkipaikkoja löytyy nähtävyyksien läheltä ja vaellusreittien alkupisteiltä lähtökohtaisesti hyvin, mutta välillä paikkaa saattoi joutua hetken etsimään. Pysähtymistä keskelle tietä tai edes tien poskeen ei katsota hyvällä, vaikka juuri siltä paikalta olisikin tehnyt loistavan eläinbongauksen. Onneksi pysähtymistä varten tarkoitettuja levennyksiä oli tien varressa tasaisin väliajoin tarjolla.

Majoittuminen Yellowstonessa

Koska Yellowstone on niin kaukana joka paikasta, sinne harvemmin tulee tehtyä päiväretkiä, vaan visiittiin liittyy myös yöpymisiä. Ensimmäinen päätös majoituksen suhteen on valita, haluaako majoittua kansallispuiston sisällä vai ulkopuolella. Aivan puiston porttien ulkopuolelta löytyy runsaasti hotelli- ja motellimajoitusta (esim. West Yellowstonesta ja Gardinerista), josta pystyy sitten tekemään päiväpiipahduksia puistoon.

Jos sen sijaan mielii majoittua kansallispuiston sisällä, niin vaihtoehtoja on sielläkin tarjolla. Koska majoitus puiston sisällä on kuitenkin rajallista ja kysyntä on kovaa, puiston sisäiset majoitukset täytyy varata hyvissä ajoin. Tarjolla on niin hotelleja, mökkejä kuin leirintäalueitakin, joten jokaiseen majoitusmakuun löytyy jotakin. Me varasimme telttapaikan Yellowstonesta reilut viisi kuukautta ennen reissua, emmekä silloinkaan enää saaneet paikkaa juuri siltä leirintäalueelta, jolta olisimme sen ensisijaisesti halunneet. Ole siis ajoissa liikkellä! Jos et kuitenkaan onnistu varaamaan itsellesi etukäteen telttapaikkaa, niin osa Yellowstonen leirintäalueista toimii ns. first come, first served -periaatteella. Telttapaikka on siis mahdollista saada vielä samanakin päivänä, mutta etenkin sesongin ollessa kuumimmillaan, nämäkin paikat menevät jo aamupäivän aikana.

Me majoituimme Madison Campgroundilla, ja telttapaikkaamme kuului oma nuotiopaikka, pöytä&penkit-setti sekä karhuboksi, jossa ruokia saattoi säilyttää. Yhteiskäytössä alueella olivat vessat ilman suihkua, tiskauspiste, juomavesikraanat sekä kierrätysroskikset. Mistään luksuksesta ei siis ollut kyse, mutta ainakin meidän tarpeisiimme fasiliteetit olivat riittävät. Yhden telttapaikan hinta tällä leirintäalueella maksaa 25 dollaria per telttakunta per yö, joten edullisesta majoitusmuodosta on kyse. Elo leirintäalueella oli varsin sosiaalista eli amerikkalaiset tulivat matalalla kynnyksellä seurustelemaan toisten telttapaikoille ja lapset löysivät kavereita käytännössä saman tien.

Telttapaikkamme Yellowstonessa

Pojat saivat pallopelit käyntiin heti naapuritelttojen lasten kanssa

Ruokailu ja ostokset

Jos aikaansa puistossa ei halua käyttää kauhan varressa heiluen, niin Yellowstone tarjoaa hyvän valikoiman erilaisia ravintoloita ja kahviloita vierailijoidensa iloksi. Meidän kokemuksemme mukaan hinnat näissä olivat siedettävät, mutta eivät edulliset.

Jos sen sijaan majoittuu leirintäalueella, ja kokkaa ruokansa itse, niin elintarvikkeita on ostettavissa useammasta General Store -kaupasta puiston sisältä. Kauppojen valikoimat eivät kuitenkaan vastaa tavallisien supermarkettien valikoimia, ja hinnoissakin on ymmärrettävästi pientä kansallispuistolisää päällä. Omat ruokansa kokkaaville suosittelenkin lämpimästä auton täyttämistä elintarvikkeilla ennen puistoon saapumista.

Monenmoisia matkamuistoja ja retkeilytarvikkeita on myös kaupan puiston sisällä, jos shoppailuhammasta kolottaa tai jokin tuiki tärkeä vaatekappale tai väline on unohtunut kotiin. Myös bensaa saa useammalta huoltoasemalta puiston sisältä.

Omalla nuotiopaikalla paistettu hot dog

Pojat ostivat itselleen Yellowstonesta muistoksi biisonipehmot

Turvallisuus

Turistin näkökulmasta suurin riski Yellowstonessa lienevät eläimet, ja puiston turvallisuusohjeita tulee noudattaa kirjaimellisesti. Karhuja ja susia ei saa mennä 100 metriä lähemmäksi, ja muista elämistä on pysyttävä 25 metrin päässä. Tänä vuonna Yellowstonessa ihmisen kimppuun on hyökännyt niin hirviä, biisoneja kuin karhukin, joten pelkästä teoreettisesta uhasta ei ole kyse. Vaelluksille on otettava mukaan karhuspraytä, ja sitä on myös osattava käyttää. Juuri elokuussa harmaakarhu hyökkäsi 10-vuotiaan pojan kimppuun Yellowstonen eteläosassa, ja pahimmilta vammoilta pojan säästi se, että perheellä oli mukana karhuspraytä, jolla he saivat karkoitettua karhun pois.

Leirintäalueilla on tiukat säännöt sille, että kaikki ruoka on säilytettävä telttapaikalta löytyvässä metallisessa karhuboksissa tai vaihtoehtoisesti auton sisällä. Ruokailun ajan elintarvikkeita ja astioita saa toki pitää esillä, mutta heti ruokailun päätyttyä kaikki elintarvikkeet, ruuanlaittoon liittyvä välineistö ja roskat on siirrettävä eläinten ulottumattomiin. Telttaan ei saa missään tapauksessa viedä ruokaa tai herkkuja sisälle, sillä eläimet haistavat nuo tuotteet telttakankaan läpi.

Eläimiä ei myöskään saa missään tapauksessa ruokkia, sillä ne oppivat nopeasti saavansa ruokaa ihmisiltä ja muuttuvat liian tuttavallisiksi ja aggressiivisiksi ihmistä kohtaan. Käytännössä ruokittua eläintä odottaa suora kuolemantuomio tai siirto eläintarhaan, sillä puistonvartijat eivät halua ottaa sitä riskiä, että ruokittu eläin alkaa lähennellä muita ihmisiä helpon aterian toivossa. Tässä suhteessa maailma on muuttunut isosti viimeisen puolen vuosisadan aikana, sillä 1970-luvulle asti oli ihan tavallista, että ihmiset ruokkivat Yellowstonen karhuja autojen ikkunoista tai jopa auton ulkopuolella seisten. Vahinkoja toki sattui paljon, mutta asiayhteyttä ei silloin vielä osattu ottaa huomioon.

Tänne jemmattiin ruoka karhuilta piiloon

Tästä puolestaan vuokrattiin karhuspraytä mukaan

Sää ja vuodenajat

Yellowstone sijaitsee noin kahden kilometrin korkeudessa, ja korkeudella on vaikutuksensa alueen säihin. Vuodenajat ja niihin liittyvät sääilmiöt ovat pääpiirteissään samanlaiset kuin mihin me olemme Suomessa perinteisesti tottuneet. Talvi on kylmä ja luminen, kesä lämmin ja aurinkoinen ja syksy ja kevät ovat sitten jotakin näiden ääripäiden väliltä. Jokaisena vuodenaikana pitää kuitenkin varautua myös huonoon säähän eli veden- ja tuulenpitävät ja riittävän lämpimät vaatteet kannattaa pakata kesälläkin mukaan.

Me olimme Yellowstonessa juhannuksen tienoilla, jolloin päivisin pärjäsi välillä ihan t-paidallakin, mutta öisin lämpötila laski nollaan, joten teltassa nukkuessa lämmin makuupussi tuli tarpeeseen.

Koko puisto on normaalisti auki karkeasti huhtikuusta marraskuuhun. Talvikuukausina suurin osa puiston teistä suljetaan eikä palveluista ole kuin murto-osa auki.

Tekemiset ja näkemiset

Viime vuonna Yellowstonessa kävi yhteensä 4,2 miljoonaa vierailijaa, ja koska talvikuukaudet ovat todella hiljaisia, on vieraiden määrä kesäkuukausina aivan valtava. Iso puisto toki imee sisäänsä isot ihmismäärät, mutta ruuhkilta ja tungokselta on vaikea välttyä korkean sesongin aikana.

Suurimmat ihmismassat tosin keskittyvät Yellowstonen päänähtävyksille, kuten Old Faithfuliin, Grand Canyoniin ja Mammoth Hot Springsille. Eli jos tungosta haluaa vältellä, niin nämä suosikkikohteet kannattaa jättää joko kokonaan väliin tai vierailla niissä aamulla aikaisin tai illalla myöhään. Keskipäivän tunnit kannattaa käyttää mieluummin jossain rauhallisemmissa ja vähemmän tunnetuissa osissa puistoa. Eläinten bongailun suhteen parasta aikaa puolestaan ovat aamu- ja iltahämärä.

Kansallispuiston alueella sijaitsee myös kymmenen vierailukeskusta (visitor center), joista saa apua ja vinkkejä omaan puistovisiittiin. Osa vierailukeskuksista pitää sisällään myös museotasoisia näyttelyitä Yellowstonen luontooon ja historiaan liittyen, joten niissä kannattaa ehdottomasti piipahtaa.

Puistovartijat (rangers) järjestävät myös informatiivista ohjelmaa eri puolilla puistoa, joten jos opastuksia kaipaa, niin näihin ohjelmiin kannattaa ottaa osaa. Lapsille on tarjolla omat  Junior Ranger -ohjelmansa ja -tehtävänsä, joten myös pikkuväki on helppo pitää puistossa tyytyväisenä.

Kaikki tämä näkeminen ja tekeminen sisältyy Yellowstonen sisäänpääsymaksuun, joka maksetaan portilla puistoon saapuessa. Lipun hinta on yhdeltä henkilöautolastilliselta ihmisiä 35 dollaria, ja samaisella lipulla saa puistossa olla seitsemän päivän ajan. Tässä jos jossain on hinta-laatusuhde kohdillaan! Me oltiin Yellowstonessa kolme kokonaista päivää, ja se kului nopeasti päänähtävyyksiä kierrellen. Mieluusti olisimme jääneet pidemmäksikin aikaa, sillä tekemistä ja näkemistä olisi riittänyt yllin kyllin.

Paikoin väkeä oli ruuhkaksi asti

Pojat suorittavat Yellowstonen Junior Ranger -merkin

Loppukaneetti

Vaikka Yellowstoneen pääseminen vaatii istumalihaksia syrjäisen sijaintinsa vuoksi, niin matkaaminen sinne kyllä kannattaa, sillä luontoystävälle Yellowstone tarjoaa ainutlaatuisen ja monipuolisen elämyksen!

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Pirkko / Meriharakka 22.10.2018 at 19:21

    Tämäpä oli käytännönläheinen juttu. Olen vähän tässä pohtinut reissua tuolle suunnalle ensi syksynä ja laiskoina automatkailijoina pitäisi siis hankkiutua tuonne Jackson Holen kentälle. Ja varata majoitukset jo hetimmiten alkuvuodesta! Jos vaikka vihdoinkin saisin reissun suunnittelun edes vähän alulle ja ehkä sitten varausvaiheeseen vaikka … viimeistään helmi-maaliskuussa.

    • Reply Katariina 22.10.2018 at 23:44

      Juu, lähti vähän tämä käytännönläheinen juttu käsistä ja mittaa kertyi pienen romaanin verran. No, toivottavasti siitä on jollekulle joskus iloa tai hyötyä 🙂 Syksy kuulostaa loistavalta ajalta mennä Yellowstoneen, joten eikun varauksia sitten vaan tekemään. Katselin huvikseni, minkälaisia lentoyhteyksiä Helsingistä on Jackson Holeen tarjolla, ja ihan kohtuullisia yhteyksiä löytyi kyllä. Toki hintalappu on korkeampi kuin jollekin isolle kentälle, mutta sen mitä hinnassa häviää sen tässä tapauksessa matkustuksen vaivattomuudessa voittaa.

  • Reply Pinkkis 22.10.2018 at 22:28

    Kuinkas sattuikaan, itsekin kirjoittanut viime aikoina Yellowstonesta ja useampi postaus jo puolittain kirjoitettuna. Mukava lukea toisten kokemuksia mun lempparipaikasta koko maailmassa 🙂
    Tuo on kyllä jännä, miten nuo majoituspaikat varataan jo niin varhaisessa vaiheessa täyteen! Ens kesän reissua varten mun pitäis vielä muutama varaus tehdä, mutta toisaalta mietin että jos uskaltais jättää muutaman yön varaamatta jos koittais saada paikkaa joltain leikkarilta joita ei etukäteen saa varattua.

    • Reply Katariina 22.10.2018 at 23:52

      Sulla olikin kattava postaus Yellowstonen majoituksista sun blogissa, joten suosittelen lämpimästi asiasta kiinnostuneita käymään siellä vierailulla 🙂 Onhan tuo aika harmillista, että majoitukset pitää varata Yellowstonesta niin älyttömän aikaisin, mutta toisaalta asian kyllä ymmärtää hyvin, kun tietää puiston suosion. Mä en uskalla ehkä sanoa, että Yellowstone olisi mun lempipaikka maailmassa, mutta tosi paljon minäkin Yellowstonesta tykkäsin 🙂

  • Reply Elsa/Hakunamalife 24.10.2018 at 15:40

    Olipas kattava ja mielenkiintoinen postaus. Pitää kaivaa tämä postaus taas esiin jos/kun tonne joskus eksyy, niin paljon oli hyödyllistä infoa😊

    • Reply Katariina 26.10.2018 at 14:16

      Kiitos! Toivottavasti eksyt tuonne joskus 🙂

  • Reply Anni | Rajatapaukset 25.10.2018 at 11:53

    Hyvin ja selkeästi kirjoitettu, tykkään lukea käytännön asioista!
    Tiesin että Yellowstone on vähän keskellä ei mitään, mutten silti ollut tajunnut että lähimpiin kaupunkeihin on noinkin pitkä matka. Ensi keväälle on suunnitteilla road trip Utahin kansallispuistoihin, jos vain olisi enemmän aikaa käytettävänä niin tuollahan olisi melkein kannattanut käydä samalla, kun kerran niin ”lähellä” on! 😀

    • Reply Katariina 26.10.2018 at 14:18

      Yellowstone sijaitsee todella keskellä ei mitään! Utahin puistoista ei tosiaan ole ihan mahdoton matka Yellowstoneen (käytännössä yhden päivän ajo suuntaansa), mutta Utahin upeissa puistoissakin on niin paljon hienoa nähtävää ja koettavaa, että ehkä rajallista aikaa ei kannata tuhlata autossa istumiseen. Otat Yellowstonen sitten suosiolla vaan toisen matkan kohteeksi 🙂

  • Reply Periaatteen Nainen 26.10.2018 at 12:50

    Olipa informatiivinen ja selkeä kirjoitus, ja herätti juuri sopivasti kiinnostuksen. Matkaa sinne päin ei ole edes suunnitteilla, mutta oli mielenkiintoista lukea ylipäänsä noin valtavan luonnonpuiston ”toiminnasta” käytännössä.

    • Reply Katariina 26.10.2018 at 14:20

      Kiitos! Tällä tavallahan niitä uusia toivematkakohteita saa näppärästi päähänsä, vaikka aiemmin ei olisi tiennytkään ko. kohteeseen haluavansa 😉

    Leave a Reply