Maailma, Yleinen

Grand Canyonin pohjalle ja takaisin ylös

13.3.2017

Joskus muinaisella Kalifornian ja Nevadan matkalla istumalihakset tekivät stopin Las Vegasin kohdalla, ja suunnitelma Grand Canyonille asti ajamisesta jäi toteuttamatta. Siitä lähtien Grand Canyon on kummitellut tasaisin väliajoin mielessä, ja aina välillä olen tsekkaillut lentolippujen hintoja Las Vegasiin. Tähän mennessä ei kuitenkaan koskaan tullut sopivaa hetkeä ja sopivan hintaisia lentoja, jotta tuon uupumaan jääneen kokemuksen olisi saanut kuitattua. Loppusyksystä viime vuonna Norwegian myi kuitenkin niin älyttömän halpoja lentoja Las Vegasiin (meidän edestakaiset lennot tammi-helmikuussa maksoivat 377 €/henkilö), että pitkäaikainen unelma oli vihdoin pakko laittaa toteutukseen.

Heti alusta lähtien meille oli selvää, että matkan pääkohde olisi Grand Canyonin kansallispuisto, vaikka alueella toki on paljon muutakin katsottavaa. Yhtä selvää meille oli, että emme halua piipahtaa vain päiväseltään kanjonin reunalla, vaan haluamme kokea tuon luonnonihmeen pidemmän kaavan mukaan. Vaihtoehtoja rajoitti hieman se, että talviaikaan North Rim on suljettuna, joten alueeseen tutustumisen täytyy tapahtua South Rimiltä käsin. Nopeasti kävi selväksi, että talvi on talvea myös Grand Canyonilla, ja huono sää voi pahimmillaan estää koko reissun. Näistä rajoitteista huolimatta lähdimme suunnittelemaan vaellusta kanjonin reunalta kanjonin pohjalle ja sieltä toki takaisin ylös myös. Reittivaihtoehtoja on kaksi, ja me päädyimme laskeutumaan kanjonin pohjalle South Kaibab Trailia myöden, ja nousemaan takaisin Bright Angel Trailia pitkin. South Kaibab Trailin pituus on reilut 11 km, ja korkeusero reunalta pohjalle on 1430 m. Bright Angel Trailin osalta vastaavat luvut ovat 15,3 km ja 1320 m. Laskeuduimme siis lyhyempää ja jyrkempää reittiä pitkin, ja nousimme takaisin hieman loivempaa, mutta matkallisesti pidempää reittiä pitkin.

Ja siis upeatahan se oli! Grand Canyon näytti juuri siltä, miltä se kuvissakin näyttää, mutta ne mittasuhteet muuttuivat ymmärrettäviksi vasta paikan päällä. Pidempi visiitti kanjonissa mahdollisti alueen näkemisen eri vuorokauden aikoina ja eri korkeuksista. Me olimme todella tyytyväisiä, että päätimme vaeltaa kanjonin alas ja ylös, ja yöpyä kaksi yötä tuon ikonisen maiseman ympäröimänä. Tuntui, että olimme hetkellisesti osa tuota upeaa maisemaa.

Kirjoitan myöhemmin erillisen postauksen Grand Canyonilla vaeltamisesta ja telttailusta käytännön vinkkien näkökulmasta, mutta sanottakoon nyt tässä jo, että toki vaellus kanjonin pohjalle ja takaisin ylös on jossain määrin raskas. Mitään ylimaallista kuntoa homma ei kuitenkaan vaadi, vaan ihan peruskuntoinenkin selviää kyllä reitistä. Välillä tuntui, että puuha vaati enemmän sisua kuin kuntoa. Talvella kanjonissa vaeltaessa täytyy ottaa myös huomioon, että noin 500 korkeusmetrin ajan kanjonin reunalta alaspäin vallitsee talvi eli polku on jäinen ja luminen. Sen jälkeen tulee lyhyt mutainen pätkä, jonka jälkeen alkaa puolestaan suomalaiset kesäkelit. Lämpötilan vaihtelu on siis matkalla suuri eli ylhäällä lähtöpisteessä on kylmää ja lunta ja alhaalla Colorado-joen varrella leppoisan keväinen tai jopa kesäinen keli.

Luonnoltaan Grand Canyon on pääosin karun kallioinen, mutta eriväriset geologiset kerrostumat kallioseinämisessä tekevät maisemasta ainutlaatuisen ja kiinnostavan. Vaikea on uskoa sitä todeksi osoitettua faktaa, että Colorado-joki todella on virtauksellaan synnyttänyt Grand Canyonin 5-7 miljoonan vuoden aikana. Vehreämpää maisemaa löytyy paikoista, joissa vesi virtaa luoden ympärilleen keidasmaista tunnelmaa. Lintuja ja nisäkkäistä kansallispuistosta löytyy satoja lajeja, mutta me onnistuimme bongaamaan vain muulipeuran (mule deer), jonkin sortin maaoravan (rock squirrel) ja satunnaisia lintuja.

Jos mahtavia maisemia janoaa, niin Grand Canyonia ei todella kannata ohittaa. Sanoisin jopa, että isommankin mutkan tekeminen sen takia kannattaa. Ja jos yhtään on retkeilymielellä ja -kunnolla varustettu, niin suosittelen varaamaan Grand Canyoniin tutustumiseen reiluummin aikaa, ja rohkaisen lähtemään ainutlaatuisella vaellukselle kanjonin syvyyksiin. Jalat joutuvat varmasti koetukselle, ja joku kirosanakin saattaa jyrkimmissä kohdissa huulilta livetä, mutta uskallan luvata, että reissu on kaiken hien ja tuskan arvoinen!

(Kuvat ja teksti Grand Canyonin vaellukselta 02/2017.)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply